Syksy alkaa olla pian käsillä ja ajatukset pyörivät hautausmaalla. Pikkuhiljaa ihmiset alkavat laittamaan hautoja syyskuntoon. Meille kerta on toinen, ehkä tänä syksynä saamme hautaa jälleen kauniimmaksi mitä viime syksynä, kun surun huuruissa sitä koitimme hoitaa. Haluaisin Danielin haudalle uuden lyhdyn, silläkin saisi vähän taas uutta. Mieheni mielestä se on kyllä turhaa kuluttamista, kun edellisen vuoden lyhdyt ovat autotallissa odottamassa. Turhasta kuluttamisesta on kyllä melko turha puhua, koska ostamme kymmeniä ellei jopa satoja kynttilöitä Danielin haudalle vuoden aikana. Sitä paitsi ainahan lyhdyissäkin on vähän uusia tuulia joka vuosi. On siis täysin perusteltua ostaa ainakin yksi uusi lyhty haudalle. Sunnuntaina on syntymäpäiväni, ehkä silloin hauta saa uuden syyslookin. Riippuen siitä, pääsenkö huomenna kukkakaupoille.
Viime päivinä on ollut kevyempi olla. Ehkä huutoni kuultiin vai liekö psykologin käynnillä tekemistä asian kanssa. Kävimme läpi Danielin viimeistä yötä ja mitä siihen liittyi. Aika paljon ajatuksia ja tunteita se sai aikaan. Huomaan, että näin kun käy töissä on oikeasti otettava se aika, jolloin käsittelen tätä asiaa. Minulla on siihen oikeus ja tarve. Daniel on ansainnut sen. Olen sittenkin kahden lapsen äiti, koitan jakaa aikaani kuopukselle ja surutyön tekemiselle esikoisen kuolemasta. Se onkin haastaavaa, normaalisti kun on kaksi elossa olevaa lasta, heitä voi huomioida saman aikaisesti ainakin osittain. Ainakin heidän kanssaan voi viettää yhtäaikaa aikaa. Tässä kuviossa täytyy ottaa erikseen aikaa esikoiselle.
Olen paljon miettinyt, mitä kaikkea pikkuveli jo ymmärtää tästä perhetilanteestamme. Ainakin hän usein alkaa tekemään vain omia juttujaan, kun itken. On ikään kuin huomaamaton. Tällä viikolla mieheni on näyttänyt hänelle videoita Danielista ja kuinkas ollakkaan, pikkuveli otti ja moiskautti suukon siihen näytölle. Ihana pikkuinen! Ja me vanhemmat vollotettiin, kuinkas muutenkaan. Lisäksi pikkuveli on oppinut lähettämään lentosuukkoja Danielille, aina haudalla niitä lähettelemme. Pieni mies, jolla on suuret saappaat (ja suuret tunteet, niin hyvässä kuin pahassa). Usein tulee kuopus mieleen Juha Tapion Sitkeä sydän kappaleesta. "..sinulla on sitkeä sydän joka lyö, väsymättä kipinöitä tuuleen, valaisemaan tietä pimeää..."
Tämän päivän ajatukset ovat pyörineet paljon myös siinä, että Danielilla on kaikki asiat hyvin ja hänen ei tarvitse olla enää kipeä. Mielestäni hän on toisiksi parhaassa paikassa (oma koti olisi paras), mutta ehkä parhaimmassa paikassa hoidossa. Ajattelin itse ottaa hoitovastuun, kunhan joskus pääsen perille. Hyvä, että perheestämme kaksi neljästä ovat huolettomia, saavat leikkiä ja ovat iloisia. Tosin pikkuveli valitettavasti joutuu vielä kokemaan paljon mielipahaakin ja olemaan kipeänä. "äiti ja iti, älkää itkekö" oli aurinkoisen Danielin sanat, jotka tulivat, kun koitin hänen kuolinyönään vähän nukkua. Tämä kuva tuli kasvojeni eteen sen jälkeen, kun lääkärit arvioivat Danielin olevan aivokuollut. Tiedän, että hänellä on ollut heti hyvä olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti