Pilaantunut yksilö

Olen perheenperustamisiässä, niinkuin ikätoverinikin ja ystävillä alkaakin olla jo lapsi tai useampikin. Tapaamisten keskustelu pyörii lasten ympärillä ja niistä voidaan jutella loputtomiin. Kysellään, jokos teille tulee? Ja mites sen toisen lapsen laita? Lopulta nämä ovat kuitenkin hirvittävän arkoja paikkoja yllättävänkin monille. Joskus voi miettiä miten huolettomasti heittää ilmoille kysymyksen lapsista. Onko valmis ottamaan vastaan tietoa siitä, että kaikki ei olekkaan mennyt hyvin? Mitä sitten, jos vastaaja sanookin, että kyllä minulla on lapsi, mutta hän on kuollut. Yleensä monet eivät ole valmiita ottamaan vastaan tätä vastausta ja silloin iskee suuttumus kysyjää kohtaan. Miksi kysyit, kun et osaa tähän asiaan reagoida? Näihin piireihin valitettavasti kun liittyy myös niitä surullisia tilanteita, lapsi on sairas tai lapsi kuolee. Kyllä, näin käy Suomessakin. Eikä kukaan ole siltä turvassa, sillä se joka leikkiin ryhtyy, ottakoon vastaan sen mitä tulee. Lisäksi voi olla lapsettomuutta, vauvaa on yritetty pitkään, mutta sitä ei kuulu. Tällöin vastaaja voi mennä hämilleen.  

Meillä on ollut näitä kaikkia. Molemmat pojat ovat melko pitkän toivomisen tuloksia ja lievien hoitojen seurauksena syntyneitä. Daniel oli sairas sydänvikansa vuoksi ja sitten hänet vielä vietiin meiltä poiskin. Mietin, että olenko pilaantunut yksilö. Olisiko pitänyt luovuttaa siinä vaiheessa, kun saimme tietää, että lapsia ei välttämättä tule luonnollisesti. Olisiko jo silloin pitänyt hälytyskellojen soida ja etsiä elämään muuta sisältöä. Mitä se olisi voinut olla? Mikä tarkoitus on sillä, että toinen lähtee ja toinen jää? Viime aikoina ystävät ja tuttavat ovat olleet tällä toisella kierroksella, eli monelle on syntynyt se toinen lapsi. Mietin, miksi he saavat olla osallisia onnesta ja viettää niitä elämänsä onnellisimpia ruuhkavuosia? Minun onnelliset vuodet vaihtuivat suruvuosiksi, enkä käsitä miksi niin kävi. Enkä sitä edes hyväksy.

Pikkuveli rakastaisi Danielia, se on selvä. Se ihailisi sitä ja kulkisi perässä. Menisi leikkiin mukaan vaikka väkisin. Olisi heti mukana kaikissa hömpötysjutuissa ja kaipaisi isoveljeä tämän leikkiessä kavereillaan. Puukkoa käänetään haavassa, kun kuulen pikkuveljen leikkineen hoidossa isompien kanssa ja ottaneen mallia "ei niin hyvistä" pöytätavoista. Miksi se ei voinut olla Daniel, jonka perässä se kulkee? Kuopus rakastaa toisia lapsia, miksi hän ei saanut pitää veljeään täällä? Kotona puhutaan isoveikasta, jota ei kuitenkaan näy koskaan. Isoveli on hautakivi hautausmaalla, jonne 1v 2kk vanhan pojan askeleet vievät jo melko tottuneesti.