Pakettiautollinen muistoja

Eilen mieheni soitti minulle töihin, että on varannut ajan hierojalle ja aikoo mennä sinne omistamallamme pakettiautolla, jota pakuksi kutsutaan. No iltapäivän aika lähestyi, mutta pakuhan se ei lähtenytkään käyntiin, akku oli tyhjä vai oliko siinä joku suurempi voima, kun pakuhan on tällä hetkellä katsastamaton. Niin, edelleenkin. Tulimme sitten kaupasta iltapäivällä ja pakun akku oli ollut latauksessa ja se hurahti käyntiin ihan moitteettomasti. Siinä me sitten olimme, minä, mieheni ja kuopus. Kuopushan tietenkin halusi kivuta kyytiin heti. Mieleen alko tulvia monenlaisia muistoja pakuun liittyen. Mukavia, kipeitä muistoja. Paku on ollut katsastamaton osaksi siksi, että sillä on ajettu vain jos on ollut ihan pakko. Taitaa siinä olla vielä talvirenkaatkin talvelta 2011.
Paku siis saapui meille raksa-autoksi kesällä 2010. Se on siitä kiva auto, että siellä voi herkutella ja se on vähän niinkuin isin ja Danielin auto ollut. Sillä on tehty reissuja miehissä, toki äitikin on päässyt usein mukaan ja pikkuveli matkusti masussa.
Pakulla tehtiin myös viimeinen yhteinen reissu Pohjanmaalla mummolaan. Se oli viimeisenä viikonloppuna, kun Daniel eli. Onneksi ei ollut liian kuuma, koska ilmastointiahan tässä versiossa ei ole. Matka sujui mukavasti ja Daniel katseli vastaantulevia autoja, evästä varmasti haettiin matkalta. Ainakin jäätelöt pikkuhuoltsikalta. Loppumatkasta Daniel alkoi "leikkiä" äidin ja isin rakastamaa "tungetaan sormet kurkkuun"-leikkiä ja oksennushan se sieltä tuli. Ja äiti oli vihainen, harvoin olin vihainen Danielille, mutta silloin olin. Varoitettu oli monen monta kertaa ja silti poika jatkoi. Kotiintulo matkalla oksennus tuli taas, mutta eri syystä. Liekö silloin jo teetteli tulevaa, en tiedä.
Maanantaina siis kotiuduimme mummolareissulta ja tiistaina oli taas vuorossa miehinen matka rautakauppaan ja milläs muulla kuin pakulla. Minä olin varannut itselleni kampaajan täksi ajaksi. Daniel oli aina kovin innoissaan, kun pääsi isin mukaan, niin monet kerrat oli viimeisen vuoden aikana jäänyt rannalle, kun isi lähti raksalle. Siitä reissusta, joka viimeiseksi isi-poika-reissuksi jäi, on pakussa edelleen puolinainen jääteepullo, kassakuitti, Danielin aurinkolasit ja puuhapetekirja.
Niitä me siinä tuijotettiin mieheni kanssa ja kyyneleet valui. Kurkkasin vielä uteliaisuuttani penkin alle ja löytyihän sieltä vielä leikkikoirakin Danielin jäliltä. Aina, kun niitä pitää käsissä, itku tulvii väkisin. Tulee ikävä ja puristaa rintaa. Olisiko siinä lelussa vielä jotain, sormenjälkiä tai tuoksua..Ei siinä ole..