Kahden vuoden kynnyksellä

Kohta tulee kaksi vuotta täyteen Danielin kuolemasta. Kaksi vuotta on mennyt äärettömän nopeasti, vaikka elämä on lähinnä polkenut paikallaan eikä olla saatu aikaiseksi oikein mitään. Ainut mistä huomaa, että elämä on kulkenut eteenpäin, on pikkuveljen kasvaminen. Hänkin on jo kohta 2-vuotias, iloinen taapero, joka höpöttää, halaa ja pussaa. Ei siis ihan tyypillinen Suomalainen mies :)

Kuun vaihtuminen toukokuuksi oli tänäkin vuonna raskasta. Vappuna lähti Danielille salama-auto pallo, pikkuveli sen lähetti sanoen "heihei" ja lentosuukot perään. Jälleen kerran kyselin, että miksi? Kahden vuoden aikana olen kysellyt, mutta vastausta en ole saanut.

Danielin kuolema ei ole tehnyt minusta parempaa ihmistä, eikä se ollut varmasti tarkoituskaan. En usko, että kenenkään tarvitsee kuolla, että toisesta voisi tulla parempi ihminen. Edelleen väsymyksessäni narise pikkuasioista. Mutta mikään ei juurikaan hetkauta, itsellä pohjalla on kuitenkin se, että lapseni on kuollut. Nyt tiedän, että kaikesta selviää ja huominen voi olla parempi.

Kahden vuoden aikana olen hyväksynyt surun ja ikävän osaksi elämääni. Tänä vuonna osaan ottaa vastaan sen tuskan, minkä tämä toukokuu tuo tullessaan. Itken itkuni ja selviän, jatkan eteenpäin. Puran painolastini mieheeni, metsän puille tai tänne blogiin. Itken ja annan itkun tulla. En kuitenkaan ole vielä toipunut ennalleen, enkä tietysti samaksi tulekkaan koskaan. Jaksaminen on edelleen kortilla hyvin usein. Ilo on osa elämääni aina hetkittäin, sitä voisi olla pikkuhiljaa enemmänkin. Ehkä en ole antanut itselleni lupaa olla iloinen, ehkä olen pelännyt sitä.

Tänään katselin viimeistä kertaa pikkuveljelle Danielin vanhoja vaatteita. Danielin maallinen perintö on nyt annettu eteenpäin, enää ei ole vaatteita, kenkiä tai tavaroita annettavaksi, sillä polkupyöräkin on kuopuksen käytössä. Kohtuullinen pino vaatteita jäi poikien huoneen kaappiin, niitä joita ei ikinä annetta kellekkään. Ainakin näin ajattelen nyt.

Tulevana vuotena on ainakin kaksi merkittävää päivää, jotka saavat jo nyt pienen puristuksen aikaan. Tulevan vuoden aikana Daniel on ollut kuolleena kauemmin kuin elossa. Tulevan vuoden aikana Pikkuveli täyttää enemmän kuin Daniel koskaan. Vielä en haaveile 3-vuotis synttäreistä, tuntuu epätodelliselta, että saisin niitä järjestää. Luotan ja toivon, että näin kuitenkin käy ja saan olla myös 3-vuotiaan elävän pojan äiti silloin. Ensin toki nautitaan iloisesta ja uhmakkaasta 2-vuotiaasta :)