Danielin kuoleman alkuaikoina omat perheen jäsenet olivat korvaamaton apu. Siskot huolehtivat siitä, että on ruokaa jääkaapissa, kun itse ei kyennyt edes kauppaan menemään. Vanhemmat ja appivanhemmat kannattelivat läsnäolollaan ja puhelinsoitoilla. Pikkuveli toi todellisuutta tajuntaan hautaamalla koppakuoriaisen. Jokainen suri ja suree omalla tavallaan, sitä on ollut välillä vaikea muistaa. On vaikeaa muistaa kunnioittaa myös toisen surua, mutta siihenkin olen kahden vuoden aikana oppinut.
Eräs ystävä, jonka kanssa olimme ennen olleet jonkin verran tekemisissä, osoittautui myös arjen sankariksi surussani. Hän pyysi kahville lähes joka viikko, sain purkaa sydäntäni kahvilassa ja samalla tuli lähdettyä neljän seinän sisältä pois. Vaikka hän tunsi avuttomuutta, hän oli läsnä. Hän ei varmasti itse edes tajua, mikä merkitys hänellä on minulle, vaikka olen sitä yrittänyt sanoakkin. Hänen 5-vuotiaassa pojassaan näen sen, mitä Danielkin varmaan tekisi, kun pian koittaa 5-vuotis syntymäpäivä.
Viime syksynä sain yllättäen uuden ystävän, työkaverin. Hänen kanssaan on ollut helppo olla alusta saakka. Hänelle olen purkanut sydäntäni, mutta varovasti. Hän on myös ihana ystävä.
Eikä muuten saa unohtaa naapureita, jotka laittoivat meille joulupöydän jouluna 2011. Muutenkin kutsuivat usein syömään ja tällä tavalla helpottivat taakkaamme.
Lisäksi on tätejä, etenkin isäni puolelta, jotka ovat soittaneet ja kirjoittaneet. Se on tuntunut hyvältä. Minä olen ollut mielessä myös heillä. Mieheni sukulaiset järjestivät talkoot sortuneen tallimme uudelleen rakentamiseksi. Siitä tuli hyvä mieli, kun asioita saatiin eteenpäin.
Alkutaipaleella en halunnut minkäänlaista vertaistukea. Koin, että en halua mihinkään ryhmään, jos siellä ei ole tasan samanlaista kohtaloa. Loppuvuodesta 2011 tarve vertaistukeen kuitenkin heräsi pikkuhiljaa ja sainkin sitten tukihenkilön. Lisäksi olen saanut facebookissa tustua muihin lapsensa menettäneisiin.
En olekkaan yksin tämän valtavan taakan kanssa. Minulla on riittävästi välittäviä ihmisiä rinnalla. Ehkä jossakin elämän vaiheessa saan olla kannattalemassa heitä, kun elämä ei annakkaan sitä kauneintaan. Olen oppinut tuntemaan ihmisiä jotka välittävät oikeasti ja joilla on suuri sydän. Isokokoinen KIITOS!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti