Danielin kuoleman jälkeen yksi haastava tehtävä on ollut epäilemättä se, että koko ajan on joutunut käymään vaatekertoja läpi pikkuveljen vuoksi. Pikkuveli on myös ottanut lelut omakseen, turvaistuimen, syöttötuolin ym.. Ja se olikin itsestäänselvää, että näin tulee käymään. Siksi, että Daniel oli antavainen kaveri. Vähän niinkuin autot-elokuvan Martti, sellainen hyväntahtoinen ystävä. Kaikkia vaatteita tokikaan ei ole voinut pikkuveljelle antaa, joihinkin liittyy liian paljon muistoja. Yhdet sellaiset vaatteet olivat vauva-aikaiset kietaisupaidat. Niitä tarvittiin aina sydänpolireissuilla, ettei vauvan tule kylmä. No ne nyt on melko epäkäytännölliset muutenkin nauhoineen ja nappeineen. Sukuun kuitenkin syntyi toinenkin sydänlapsi ja annoin ne tälle vauvalle, sydänlapselta sydänlapselle, ettei vauvan tule kylmä tutkimuksissa.
Mutta nyt aletaan liikkumaan sillä alueella, että vaatteiden antaminen pikkuveljelle tekee entistä kipeämpää. Pojat kun kasvavat melko eri tahtiin, niin pikkuveljelle menee jo sellainen talvitakki, joka oli Danielilla viimeisenä talvenaan sekä talvikengät myös. Koitin etsiä yhtä toista takkia, mutta se ei halunnut tulla löydetyksi, olen varma, etten ole antanut sitä kellekkään. Sitä ei ollut missään, niinpä pikkuveljellä oli tänään yllään se sininen takki. Ja kun se käänsi selkänsä..kyyneleet alkoivat valumaan. Ehkä pikkumies saa myös oman talvitakin tälle talvelle.
Toinen ajankohtainen asia piakkoin on Danielin sängyn käyttöön ottaminen. Olen sitä katsellut. Siinä se on samassa paikassa edelleen, samat lakanat, sama päiväpeitto. Daniel kerkesi nukkumaan siinä yhdet päikkärit uudessa kodissa. Oli tarkoitus, että kun vauva on tulossa, niin Daniel siirtyy omaan huoneeseen nukkumaan. Muistan sen hetken, oltiin juuri saatu huoneessa kaikki tavarat paikoilleen, sänkykin. Daniel meni nukkumaan ja luin hänelle nukkumattikirjasta satua. Siihen se nukahti pylly pystyssä. Nukkui noin pari tuntia, kun kuului kolahdus. Daniel heitti lelun seinään. Niin kiukkuinen pikkumies sieltä heräsi, mutta äiti ja isi olivat niin ylpeitä. Nyt sänky pitäisi jälleen nostaa meidän makkariin, viereeni. Se saa uudet lakanat, uuden nukkujan. Poikien huoneeseen jää tyhjä aukko sen kohdalle, voiko sitä täyttää? Ehkä vielä vähän aikaa totutan itseäni ajatukseen, se tekee kipeää, mutta se on tehtävä.
Yhtä kaikki psykologin mielestä mielialalääkitykselleni tarvitsi tehdä jotain ja koska jaksaminen on ollut kortilla, päätimme kuitenkin nostaa lääkettä. Tarkoitus oli kyllä lopettaa kokonaan, mutta kokeillaan nyt näin. Psykologin sanoja lainatakseni "ota rennosti sen asian kanssa". Kun sanoo ääneen, että meillä oli uusi koti, meidän esikoinen kuoli kolme viikkoa muuton jälkeen, kolme päivää hautajaisten jälkeen syntyi pikkuveli ja nyt olen töissä äitiys- ja lastenneuvolassa. Kun tuon sanoo ääneen, ymmärtää, että joskus voi tarvita lisää lääkettä, että jaksaa. Ehkä se on pieni paha tässä kaikessa. Varsinkin, kun tämä toinenkin vuosi on ollut yhtä rankka kuin ekakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti