Olen viime aikoina pohtinut erityisesti tuota tyhjää paikkaa, voiko sitä täyttää ja millä sen täyttää. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että ei ole tyhjää paikkaa. Ehkä fyysisesti kyllä, mutta henkisellä tasolla ei. Pohdinnoissani olen tullut siihen tulokseen, että tyhjäksi aukoksi kutsuttua paikka on edelleen täytetty Danielilla. Muistot Danielista, kuvat, piirrokset, lelut, paikat..Ne täyttävät sen ns. tyhjän paikan. Joten koitan lakata ajattelemasta, että elämässäni olisi tyhjä aukko, koska sydämessäni ei ole aukkoja. Surussa ei ole oikeita eikä vääriä ajatuksia, joku voisi edellä mainitusta asiasta ajatella, että tuo on kiinni pitämistä. Ja niin se varmasti onkin. En halua päästää irti Danielista, onko se tarpeellistakaan. Kehossanikin on sektioarpi muistona siitä, että tämä lapsi syntyi meidän perheeseen 12.8.2008. Mutta surusta haluan varmasti päästää irti jossakin vaiheessa.
Psykologin kanssa oli puhetta tästä Danielin sängyn käyttöön ottamisesta. Tulimme siihen tulokseen, että se kannattaisi pian vaihtaa meidän makuuhuoneeseen pikkuveljelle. Perusteluna tälle on se, että se ikään kuin symboloisi tätä tyhjän paikan ajatustulvaa. Se olisi konkreettinen asia. Ja sängyn tilalle tulisi jättää tämä tyhjä paikka vähäksi aikaa. Vähän ajan päästä sinne kuitenkin alkaisi kertymään palloja ja autoja. Tässä on järkeä, mutta tunnetasolla se saa minut melkein oksentamaan. Fyysisesti itse kantaisin sängyn toiseen huoneeseen ja tuntisin sen näin kehossani, vaihtaisin lakanat ym. Kuullostaa raskaalta.
Pyhäinpäivänä tuli pitkästä aikaa iso itku. Kuuntelin musiikkia ja pikkuveljen kanssa katseltiin kuvia. Pikkuveli otti ja suukotti taas Danielin kuvaa. Mutta ikävä iski taas suuresti. Hautausmaalle mennessämme iski taas se tunne, että meidän ei kuuluisi käydä täällä oman lapsen haudalla. Kirkkoon olin aikonut mennä myös, se kun oli auki avoimesti. Mutta en jaksanut. Usein puhutaan surutyöstä, mutta oikeammin on sanoa, että suru käy työstä. Niin voimia vievää se on. Ehkä pian taas saan uusia ajatuksia ja tämä harmaa mössö katoaa. Edes marraskuun huonot säät ei harmita, en jaksa välittää. Ja olenko edes huomannut? En tiedä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti